Istuin polvillani hautakiven edessä, ja siivosin palleroverenpisaran pudonneita kukkia mullan pinnalta. Työnsin käteni kukkien lomaan nyppiäkseni huonoja lehtiä, ja kas, kukkavarrella pötkötteli paksu toukka hyvinkin touhukkaana. Se oli maistellut palleroverenpisaroiden lehtiä jo aikamoisen määrän. Katkaisin kotkansiiven lehden, ja nostin toukan sen päälle tarkastellakseni sitä hiukan. Toukka oli noin 8 cm pitkä ja väritykseltään ruskea. Sillä oli valkoreunaiset mustat silmätäplät, joilla se tuntui ihmetellen katsovan minua. Sen peräpäässä oli lyhyt musta sarvi. Tunnistaminen kävi Googlen avulla hetkessä. Heimo: kiitäjät. Alaheimo: Macroglossinae. Suku: Deilephila. Kyseessä oli horsmakiitäjä (Deilephila elpenor) viimeisessä toukkavaiheessaan.
Laji on netistä löytämieni tietojen perusteella hyvin elinvoimainen. Horsmakiitäjän elinkaari alkaa vaaleanvihreästä munasta, jonka naaras on muninut viikkoa aikaisemmin ravintokasvilleen. Munasta kuoriutunut vihreä toukka liikkuu aktiivisesti öisin, ja painautuu päivisin piiloon ravintokasvinsa vartta vasten. Saavutettuaan suuremman koon, se syö jo vuorokauden ympäri. Täysikasvuinen toukka kaivautuu maan alle elo-syyskuun vaihteessa, ja muodostaa ympärilleen kovan kotelon. Horsmakiitäjän talvehtii liikuntakykyisessä kotelossa kaivautuen taas keväällä ylös, ja jatkaen elämäänsä perhosena.
On tavallista, että ihollani kävelee, puree tai istuskelee jos jonkinlaisia öttiäisiä. Milloin hämähäkki on päättänyt oikaista käsivarttani pitkin tai heinäsirkka salamatkustaa vaatteissani pidemmän matkan. Kimalaiset, ampiaiset ja muut pistävät saattavat tulla tutkimaan hyvinkin läheltä kukkapenkissä hyörivää puutarhuria, mutta jatkavat pian omia touhujaan todeten hänet harmittomaksi. Kastelukierroksella laitan linnuille vettä vanhojen hautakivien koristeellisiin maljoihin. Mehän touhuamme täällä yhdessä kukin omalla tavallamme.
Kun viheralalla puhutaan rakennetusta ympäristöstä, ei ehkä aina ymmärretä luonnon läsnäoloa. Luonto ei ole pelkästään puutarhurin ympärillä, vaan me olemme yksi osa ja laji siinä kokonaisuudessa. Sopeudumme luontoon, ja huomioimme sen. Vaikka hautausmaa on rakennettu ympäristö, siellä ei käytetä kasvinsuojeluaineita, sillä kunnioitamme luontoa edistämällä luonnon monimuotoisuutta. Tänä kesänä olen jättänyt hautakivien rivien välit siimaamatta ja antanut ruohon, heinien ja kukkivien kukkien kasvaa vapaasti
jean pierre Hamon, CC BY-SA 3.0 <https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0>, via Wikimedia Commons
Jätin palleroverenpisaroista löytämäni toukan saniaisen lehdelle varjoon ja jatkoin työtäni. Löysin kohta toisen toukan, sitten kolmannen. Viimeisen viikon aikana toukkia on löytynyt jo kymmeniä eri puolilta hautausmaata popsimassa verenpisaroiden lehtiä. Tauolle mennessäni olen vienyt löydetyt toukat muurin toiselle puolelle jatkamaan elämäänsä maitohorsmien seassa.
Olen joutunut vaihtamaan useimpia palleroverenpisaroita haudoilta hormakiitäjien popsittua niiden lehdet, ja katkottua kukkien varsia. Kuitenkin ilo lajin näkemisestä on niin suuri, ettei pieni lisätyö paina vaa’assa mitään. Toivon vielä joskus näkeväni kauniin horsmakiitäjän syreenin kukalla mettä hakemassa sen ruusunpunaisten ja oliivinvihreiden siipien räpyttäessä kolibrin lailla hyrräten.
Pääkuva: Nick Goodrum from Catfield in Norfolk, United Kingdom, CC BY 2.0 <https://creativecommons.org/licenses/by/2.0>, via Wikimedia Commons
