Kävin menneellä viikolla hautausmaalla valokuvaamassa talvisia puita. Kävellessäni aurinkoisen arki aamun kantohangilla, huomioni kiinnitti nuori tammi, joka seisoi mäen rinteessä. Onnekas siementaimi oli päässyt itämään ihan koivun viereen, ja oli jo varttunut nuoreksi puuksi. Sen ruskettuneet lehdet koristivat oksia. Orava oli vienyt sen terhot, mutta lehdistään se pitää kiinni talven yli. Tämä tammi on niin nuori, ettei se osaa vielä luopua lehdistään. Se taito kuuluu vanhemmille yksilöille. Niille, jotka ovat juurtuneet sijoillensa jo vuosikymmeniä sitten.
Syksyisin tuuli kieputtaa ja kuljettaa lehtiä puhaltaen ne kasoiksi hautakivien väliin. Lehtien variseminen tuulen kuljetettavaksi ei kuitenkaan johdu pelkästään tuulesta itsessään. Lehtien irtoaminen on hormonaalinen prosessi, jonka puu tekee joka syksy. Jonka se on oppinut tekemään puiden olemassa olon, noin 400 miljoonan vuoden, aikana. Kuka tietää, osasivatko puut pudottaa lehtensä jo ihan heti aikojensa alussa, vai vasta myöhemmin, mutta taito on lehtipuille varsin tarpeellinen.
Lehtivihreän kulkeutuminen kohti runkoa käynnistää hormonaalisen signaalin, josta lehtien putoamiseen johtava prosessi alkaa. Puu alkaa aktiivisesti kasvattamaan lehden kantaan irtoamissolukkoa. Lehtiruodin soluseinät ovat muutoksessa ja hajoavat. Lopulta puu sulkee täysin lehtiruodin ja oksan liitoskohdan suojautuakseen bakteereilta. Tässä vaiheessa lehti on jo niin heikosti kiinni, että tuuli saa sen irtoamaan.
Olen oppinut YLE:n luonto-ohjelmia kuunnellessani, että nuoret tammet eivät vain osaa vielä muodostaa irtoamissolukkoa. Toisaalta olen joskus lukenut, että tammi on niin eteläinen kasvi, että se ei ehdi pudottaa lehtiään täällä pohjoisessa talven tulessa aikaisemmin kuin Keski-Euroopassa. Lehdet voivat toki jäädä puuhun talveksi, jos ne ehtivät kylmän vuoksi kuolla ennen prosessin alkamista. Irtoamissolukkoa voi muodostua vain elävään lehteen.
Kuvattuni nuoren tammen, jatkoin matkaani ja kävin kuvaamassa hautausmaan tammikäytävää. Käytävän molemmin puolin kasvaa tammia rivissä useamman korttelin matkalla. Nämä tammet eivät ole enää aivan nuoria, ja suurin osa käytävän puista oli pudottanut lehtensä.
Löysin käytävältä kuvattavaksi pari tammea, joiden oksilla oli vielä viime kesäiset lehdet. Kiinnitin kameran jalustan päälle kuvatakseni puita. Tammen lehdet lepattivat tuulessa, ja jouduin odottelemaan tovin tuulen laantumista. Katselin kuvattavaksi valitsemaani tammea, sen syväuurteista ruskeaa runkoa, tuulessa lepattavia lehtiä ja taivasta kohden kohoavaa latvaa. Oppiikohan tämä puu lehtien pudottamisen minun elinaikanani, tuumailin odottaessani tuulen tyyntymistä. Lehdet jatkoivat lepattamistaan, sillä tuuli tuntui vain yltyvän. Sillä on taatusti elinaikaa jäljellä enemmän kuin minulla, jatkoin pohdintaani.
Todennäköisesti tammikäytävän tammet tulevat elämään hyvin pitkään, sillä onhan tammi tunnettu pitkäikäisyydestään. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, oppivatko loputkin tammikäytävän puut lehtien pudottamisen elinaikanani.
