Kalenteri merkinnät ovat jo keskitalvessa, ja meneillään on vuoden kylmin kuukausi. Tammikuun 13. päivä on sydäntalven akseli, jolloin pitkä ja pimeä talvi on puolessavälissä. Vanhan sanonnan mukaan karhu kääntää tuolloin kylkeään. Nimi tammi tarkoittaa ydintä, sydäntä ja jonkinlaista keskikohtaa.
Monet sivakoivat hiihtoladuilla nauttien vauhdista, eikä menoa estä tammikuinen kireän pakkasen puraisu poskipäillä. Lumiset puut ihastuttavat kävelijöitä ja pulkkamäessä on riittänyt laskijoita. Itse ulkoilen satunnaisesti vain lauhemmilla keleillä. Kävelen sitäkin enemmän kotonani villasukat jalassa sohvan ja kirjahyllyn väliä hakien luettavaa.
Kävellessäni taas kirjahyllylle, jalkojeni alla narisee lehdossa kasvanut tammilattia, joka ääntelee kuin muistaen vieläkin linnun laulun ja kesän tuulen oksissaan. Nappaan kirjahyllystä Euroopan puuoppaan (Alan Mitchell – John Wilkinson). Kirjassa esitellään kotoisen metsätammen lisäksi yli 30 eri tammi lajia, joita voi nähdä Euroopan kasvitieteellisissä puutarhoissa ja puistoissa.
Katson kirjan kuvaa Turkintammen (Quercus cerris) terhosta, joka lepää luonnon sille kasvattamassa kehdossa. Pähkinän pinta on sileä, mutta itse kehto näyttää karvaiselta. Pörröinen pinta on suloinen. Jos näkisin näitä luonnossa, poimisin useamman taskuuni. Jotenkin kummasti taskustani löytyy usein lepän pieniä käpyjä, tammenterhoja, vaahteran lenninsiivellisiä siemeniä, ruskan värjäämiä orapihlajan lehtiä, ja mitä milloinkin.
Englanniksi turkintammen nimi on Mossy Cup Oak eli sammalkuppitammi. Se kasvaa luontaisena Ranskan kaakkoisosista Vähään-Aasiaan asti. Mieleeni muistuu Etelä-Amerikassa kasvava tammi (Quercus insignis), jonka terhot ovat appelsiinin kokoiset. Näin sen kuvan sattumalta Facebookin Really Rare Plants -ryhmässä. Nämä tammenterhot eivät mahtuisi taskuuni, ja hyvä niin, sillä puu on uhanalainen.
Luen kirjaa eteenpäin. Mielenkiintoni herättää Kalifornian rannikoilla kasvava mendocinontammi (Quercus agrifolia) ja Itä-Aasiasta kotoisin oleva peitsitammi (Quercus acuta). Peitsitammea voisi lehtien perusteella erehtyä luulemaan isoksi alppiruusuksi. Aiemmin mainittu Mendocinontammi kuuluu pohjoisamerikkalaiseen ainavihantien tammien ryhmään. Sen lehdet ovat pienet, paksut ja harvoin kunnolla liuskaiset.
Pohjoisella pallonpuoliskolla kasvaa yli 400 eri tammi lajia. Eri tammi lajien terhot ja lehdet voivat poiketa toistaan hyvinkin paljon. Yhteistä lehdille on kuitenkin pyökkikasveille (Fagaceae) tyypillinen sulkamainen suonitus. Ainavihannat tammi lajit ovat tyypillisiä Välimeren maissa, kun taas pohjoisemmassa kasvavat tammet pudottavat tai vähintään palelluttavat lehtensä talveksi.
Kotoinen metsätammemme (Quercus robur) on Suomessa alkuperäinen luonnonvarainen jalopuu, jota kasvaa pääasiassa vain etelärannikon tammivyöhykeellä eli hemiboreaalisella vyöhykkeellä. Kasvuolosuhteet vaikuttavat suuresti metsätammen kykyyn lisääntyä. Valoisalla kasvupaikalla se voi tuottaa siementä jo 30—40-vuotiaana, mutta pimeässä metsässä siementuotantonto voi viivästyä alkamaan vasta noin 80-vuotiaana.
Kuva: Marko Kallio, Skyfox.
Tammi kykenee kasvattamaan vahvat juurensa kivikkoiseen maaperään, vaikka se viihtyykin paremmin kosteassa ja ravinteikkaassa kasvualustassa. Iäkkäällä tammella voi olla yli viisisataa miljoonaa juurenkärkeä, joiden avulla se on muodostanut symbioosin maassa elävien mykorritsa sienirihmastojen kanssa. Yhteiselo tuo ravinteita, eli voimaa.
Voimaa on myös tammen nimessä, sillä sen tieteellinen nimi ”robur” merkitseekin voimaa. Vanhassa suomalaisessa tarustoperinteessä tammesta on puhuttu nimillä tasmatammi ja rutimoraita. Tasmatammi tarkoittaa puuta, jolla taivas ja maa on yhdistetty nuoralla. Rutimoraita taas tarkoittaa raudan lujaa puuta.
Tammi on vanha itämeren suomalaisten, germaanien ja kelttien pyhä puu. Kelttien pyhät papit olivat druideja eli tammen tuntijoita. Kreikkalaisessa mytologiassa nymfejä eli naispuolisia henkiolentoja oli kaikkialla. Maalla oli omansa Driadit, meressä asuivat Nereidit, makeissa vesissä najadit ja puissa asuivat Hamadriadit. Tammella oli myös oma nymfinsä, jonka uskottiin asuvan puun sisällä.
Kalevalassa tammi, maailmanpuu, kasvoi suureksi yhdistäen taivaan ja maan. Sen latvaoksat pimensivät auringon ja kuun. Maailma oli valmis vasta, kun tammi kaadettiin, ja taivaanvalot vapautuivat ihmisille iloksi. Kaatuneen tammen latva tuotti taittajalleen iäisen taijan. Oksan taittaja sai iäksi onnen. Ikuisen lemmen sai se, joka taittoi tammesta lehvän. Monet rakastavaiset ovatkin antaneet toisilleen tammen alla ikuisen sydänlupauksen, ja raapustaneet sydämen tammen syväuurteiseen tummanruskeaan kaarnaan.
Lähteet:
Euroopan puuopas, Alan Mitchell – John Wilkinson
https://fi.wikipedia.org/wiki/Iso_tammi
Latinaa puutarhureille, Harrison Loraine.
https://ezoteriker.ru/fi/nimfy-v-slavyanskoi-mifologii-nimfa-eto-doch-i-hranitelnica-prirody/
