Punainen pelargoni

Rintamamiestalon portaiden vieressä tuoksui suuri hansaruusu. Kimalaiset pörräsivät sen kukissa lentäen välillä sisälle lasikuistiin oven ollessa auki. Mummo oli laittanut niille pienelle lautaselle lämpöistä vettä, ja sekoittanut siihen hiukan hunajaa. Kimalaiset olivat tervetulleita sisälle. Kuisti oli täynnä ruukkukukkia. Ikkunalaudoilla kukki punaisia pelargoneja.

Lapsuuteni mummolan kuisti oli pelargoneille juuri oikeanlainen kasvuympäristö. Ikkunat suuntasivat etelään ja länteen, joten kuisti kylpi auringon valossa. Lämpöä oli riittämiin, ja mummo antoi kukilleen säännöllisesti vesitilkan, ja ravitsi niitä lannoitteella. Vanhat pelargonit jaksoivat kukkia vuodesta toiseen. Ne pääsivät talveksi kellariin viettämään lepokautta. Pelargonit kasvavat luonnossa samalla syklillä. Meillä viljellyt lajit ovat kotoisin Etelä-Afrikan rannikkoalueilta, jossa ilmasto on välimerellinen. Viileät talvet antavat niille lepokauden, jonka jälkeen ne virittyvät kukkimaan kuuman ja kuivan kesän saapuessa syyskuussa.

Pelargonit kasvavat luonnossa nummimaisilla alueilla hentolehtisten Fynbos -pensaiden joukossa. Kesäisin nummilla riehuvat maastopalot polttaen kaiken maan pinnalta. Pelargonit ovat kuitenkin sopeutuneet vallitseviin kasvuolosuhteisiin. Niillä on vahva kuivuutta kestävä juuristo, jonka avulla ne voivat selvitä myös maastopaloista. Palot tekevät tilaa uudelle kasvulle, ja ravitsevat maata. 

Pelargonien matka Eurooppaan mummon ikkunalle alkoi yli kolmesataa vuotta sitten. Ensimmäinen pitkästä merimatkasta selvinnyt pelargoni oli vahvajuurakkoinen Pelargonium triste. Tristen liilat kukat ovat vaatimattomat, ja sen lehdistö on hento. Kasvin tuoksu on kuitenkin huumaava. Se houkuttelee tuoksullaan yöllä lentäviä yökkösiä pölyttämään.

Sittemmin pelargoneja on risteytetty paljon – mutta kuinka paljon? Arkailen kirjoittaa mitään määrää. Parempi todeta vain, että erilaisia pelargoni risteymiä on valtavasti. Osa harrastaa pelargoneja, joilla on erilainen vyöhyke- tai tähtikuviollinen lehti. Toista kiinnostaa yksinkertais-, puolikerrannais- tai kerrannaiskukkaiset lajit. Kolmas haluaa vain miniatyyri pienoispelargoneja, joilla on korkeutta vain kymmenisen senttiä.

Olen pitkään toivonut hoitoalueeni hautakukaksi pelargonia. Siksi olen kuluneena kesänä seurannut useilla haudoilla olevien pelargonien kasvua, kukinnan tapaa ja terveyttä. Haudoilla näkemäni pelargonit menestyivät hienosti koko kauden kukkien hyvin vähäiselläkin hoidolla. Niiden kasvu oli hyvää, eikä kukinta tauonnut kokonaan yhdessäkään pelargonissa. Pelargoni ei yleensä jaksa kukkia varjossa, mikä asettaa haasteen oikean lajikkeen löytämiseksi hautakukaksi. Suurin osa pelargoneista kasvoi terveenä, mutta kasvitaudeilta ei kuitenkaan täysin vältytty. Kesän kääntyessä lopulleen havaitsin pelargoneissa harmaahometta jonkin verran. Sairastuneiden pelargonien lehtien reunoilla näkyi taudille tyypillisiä kolmion muotoisia kuolleita kuivia alueita. Lehdissä oli myös harmaahomeen aiheuttamaa kellastumista ja vaaleita ghost spot -pilkkuja. 

Työpaikallani oli syyskuussa Seurakuntapuutarhurien konferenssin yhteydessä messut, ja keskustelin pelargoneista Schetelig:n osastolla. Heillä oli esillä uusia Calliope ® pelargoneja. Suosittujen Calliope -hybridilajikkeiden kasvutapa on kauniin pyöreä ja silti rento, sillä ne ovat pystykasvuisen ja riippapelargonin risteytyksiä. Ihastuin punaiseen Calliope ´Landcape Fire´ -hybridi pelargoniin. Tuijotin kukkien samettisen punaista väriä lumoutuneena. Tuntui, että en saa silmiäni irti siitä. Yksinkertaiset kukat loistivat, vaikka taivas oli pilvien verhoama, ja tihkusade kasteli maata. 

Calliope Landscape pelargoni on jalostettu ammattikäyttöön niin maaistutuksiin kuin ruukkuihin. Ne ovat kasvutavaltaan pensastavia. Itsepuhdistuvina Calliope pelargonit ovat helppo hoitoisia, eikä niitä tarvitse nyppiä jatkuvasti. Niiden kukinnan kierto on vanhoihin pelargoneihin verraten hyvin nopea. Jos kukkiin tulee sään vuoksi vauriota, se ei haittaa, sillä ne uudistuvat nopeasti.

Calliope Landcape Fire -pelargonin löytyminen voi olla käännekohta ja uusi mahdollisuus laajentaa lajivalikoimaa hautakukissa. Koska emme käytä lainkaan kasvinsuojeluaineita, vuoroviljely on yksi tärkeimmistä keinoistamme välttää kasvitauteja. Tänä vuonna olen hoitanut alueellani palleroverenpisaroita, ensi kesänä on begonian vuoro. Mutta ehkäpä vielä joskus saan hoitaa pelargonia hautakukkana. Niiden hoidon opin jo lapsena mummon luona.

Syksyn viileiden tuulien saapuessa mummon pelargonit siirrettiin viileään rintamiestalon kellariin. Siellä ne lepäsivät talven yli daalioiden ja ruusujen kanssa. Kevään saapuessa pelargonit leikattiin alas. Uudet pistokkaat jatkoivat elämää kasvattaen vahvoja juuria tuoreeseen multaan. Kesän tullen ulko-ovi sai taas olla auki, ja kimalaiset pörräsivät vieraillen välillä mummon pienen lautasen reunalla hakien hunajavettä. Punaiset pelargonit kukkivat ikkunalaudalla suorassa auringon paahteessa. Vain pitsiverho varjosti hiukan ikkunan yläosaa.