Ulkona sataa hiljalleen pakkaslunta, ja joulu on huomenna. Lumi on hunnuttanut ikkunasta avautuvan maiseman valkoiseen lumivaippaan. Istun olohuoneessa sohvan nurkassa viltti jalkojeni päällä ja kirjoitan tätä blogikirjoitusta kannettavalla.
Katson Googlen kartalla suuren sinisen merialueen keskellä pientä saarta. Pienensin karttanäkymää, ja saari pieneni näkymättömiin, mutta sen vieressä näkyi nyt kaistale isompaa saarta, jonka päällä luki Australia. Suurensin taas pienen saaren esiin.
Pienempi saari on Tyynellävaltamerellä sijaitseva Norfolkinsaari. James Cook löysi sen tutkimusmatkallaan 1774, ja ihastui saareen siellä kasvavien suurten puiden vuoksi. Puu oli Norfolkinaraukaria (Araucaria heterophylla), joka oli vallannut saaren kokonaan. Cook luuli saavansa puista hyviä mastoja, mutta erehtyi. Puuaines oli haurasta.
runko hilseilee liuskoina.
Norfolkinaraukaria on luonnossa komea näky. Sillä voi olla rinnankorkeudella leveyttä jopa 1,5 metriä. Sen suorat rungot kasvavat korkeutta 50 metristä jopa 90 metriin. Sen oksat kasvavat muutaman metrin pituisina kiehkuroina. Oksien varhaislehdet ovat neulasmaiset, mutta iän myötä myöhäislehdet ovat suomumaiset. Yksikotisena Norfolkinaraukarian hede- ja emikukinnot kehittyvät samaan yksilöön. Sen pyöreät kävyt ovat vihreitä.
Norfolkinaraukarian luontainen kasvualue on subtrooppinen metsä, jossa se kurottaa latvansa kaikista korkeimmalle. Muu kasvillisuus jää parisenkymmentä metriä matalammalle. Norfolkinaraukariaa kasvaa saarella enää vain pienellä luonnonsuojelualueella. Muutoin kasvi on joutunut väistymään ihmisen tuotua saarelle vuohia, ja asutuksen levittäydyttyä laajalle. Myös muut kasvit valtaavat siltä elintilaa.
Näin Norfolkinaraukarian kesällä ihan sattumalta Oulun kasvitieteellisessä puutarhassa subtrooppisessa lasihuoneessa. Sielläkin sen latva kasvoi jo katonrajassa ja oksat levittäytyivät laajalle. Hämmästyin suuresti, kun huomasin kyseessä olevan sama viherkasvi, jonka moni meistä tuntee paremmin nimellä huonekuusi.
Ostin oman huonekuusemme muutama vuosi sitten toimittamaan joulupuun virkaa. Luulin, että se elää ehkä joulun yli, mutta viimeistään keväällä neulaset varisevat pöydälle, ja heitän kasviraasun roskiin. Lukemani hoito-ohjeet olivat vaativat; – talviviileyttä 5-10 astetta, muutoin neulaset varisevat, lämpimämmässä on oltava lisävalo ja muistettava sumutella. Ei saa olla patterin vieressä.
Mitä vielä! Hidaskasvuisena se koristaa edelleen keittiötämme ja tuo joulun kotiin tänäkin vuonna ollen meidän ainoa joulupuu. Sen paikka on keittiön lasipöydällä patterin vieressä. Valoa se ei paljoa saa, sillä ikkunan takana on parveke, ja ikkuna antaa pohjoiseen. Lämpöä meillä on talvellakin ihan liikaa. Lisävaloa sillä ei ole. Kastelen huonekuusemme kerran viikossa.
että araukariat ovat eteläisen pallonpuoliskon alkeellisia havupuita, joista
on nykypäiviin säilynyt kolme sukua Agathis, Araucaria ja Wollemia. Kuvassa
on australianwollemia (Wollemia nobilis). Se on maailman harvinaisin puu.
Luonnossa kasvaa vain 43 wollemiaa.
Katson huonekuustamme nyt ihan eri silmin. Vaikka oma puumme on mitaltaan alle metrin, on se silti suurten puiden sukua, ja ansaitsee sille kuuluvan ihastelun. Sen velipojat ja siskot ovat aika isoja poikia ja tyttöjä. Katson pientä puutamme ja näen sen potentiaalin olla rungoltaan 1,5 metriä leveä. Mitassa pihan koivutkin jäävät toiseksi.
Joululaulussa lauletaan, kuinka joulupuu on koristeltu namusin ja kynttilöin, ja joulu on jo ovella. Jätän meidän joulupuun kuitenkin tänä vuonna koristelematta. Se on upea kasvi ihan vain sellaisenaan ilman koristeita. Laitan karamellit kulhoon ja sytytän kynttilät parvekkeelle. Valkoiset jouluruusu ja tulilatva koristavat olohuonetta kukillaan. Joulu voi tulla. Hyvää joulua!
