
Golden Apeldoorn
Olin 5 vuotias, kun näin tulppaanin ensimmäisen kerran. Tuijotin ihastuneena keltaista darwintulppaanipenkkiä sukulaisrouvan ikkunan alla, enkä uskonut nähneeni koskaan mitään niin keltaista. Vasta haratusta kuohkeasta

Olin 5 vuotias, kun näin tulppaanin ensimmäisen kerran. Tuijotin ihastuneena keltaista darwintulppaanipenkkiä sukulaisrouvan ikkunan alla, enkä uskonut nähneeni koskaan mitään niin keltaista. Vasta haratusta kuohkeasta

Yövyimme mieheni kanssa uudessa asuntoautossamme Helsingin Rastilassa. Vaikka ympärillä avautui luminen pakkasaamu, kylmyys oli pysytellyt yön yli auton ulkopuolella. Matkailuautossa oli lämmintä. Istuin sängyllä juoden

Maljakot seisovat vieri vieressä kukkakaupan lasikaapissa. Väreittäin omiin ryhmiinsä järjestetyt kukat kilpailevat kauneudellaan ja näkymä on runsas. Etualalla on lyhytvartisia oransseja ruusuja ja germiinejä. Toisaalla

Yuzulla maustettua pannacottaa, vadelma-shisogeeliä ja appelsiinia, mieheni luki minulle Aasialaisen Masu ravintolan menua. Olimme matkustaneet herkullisen makumaailman lävitse, ja syöneet mm. tuna tatakia, paistettua gyozaa

Kävin aikaisin aamulla Hatanpään kartanolla kuvaamassa ruusuja, joiden terärehdille öinen kosteus oli tiivistynyt vesipisararoiksi. Aurinko oli jo noussut talon kattojen ylle, ja valaisi osan ruusutarhasta.

Ympärilläni levittäytyvä kartanopuisto oli vehmas ja kukoistava. Konserttiyleisö oli saapunut Vesilahdelle piknik-korein ja retkituolein varustautuneina odottaen aurinkoista iltaa. Nyt he istuivat sateessa vettä valuen kuin

Valoisassa yössä luonto on kauneimmillaan. Juhannuskoivut koristavat ovenpieliä ja juhannuskokot palavat. Ruoka on hyvää ja juomaa riittää. Niittyjen yltä voi kuulla kuovin huutavan omaa nimeään

Kiurukoiras liitelee keväisellä laululennollaan peltojen yläpuolella. Sen kesän toivoa livertävä laulu kantautuu korviini, ja nostan katseeni taivaansineen. Lintu on väritykseltään vaatimattoman ruskeanharmaa. Yksityiskohdat eivät erotu,

Takatalvi peitti pihamaat lumen alle. Siitä huolimatta kevät etenee ja ajatukseni kääntyvät jo kesää kohden työpaikalleni kappelin kasviryhmiin. Mielessäni näen runsaina auringossa kukkivia kesäkukkia ja

Pidän siitä, kun asioita nimetään kauniisti. Elaaiiiooosomii. Tavaan nimeä hitaasti. Kirjoitan sen pari kertaa väärin kirjainten vaihtaessa paikkaa. Lopulta nimi asettuu suuhun oikein. Nimi elaiosomi

Kävin menneellä viikolla hautausmaalla valokuvaamassa talvisia puita. Kävellessäni aurinkoisen arki aamun kantohangilla, huomioni kiinnitti nuori tammi, joka seisoi mäen rinteessä. Onnekas siementaimi oli päässyt itämään

Kalenteri merkinnät ovat jo keskitalvessa, ja meneillään on vuoden kylmin kuukausi. Tammikuun 13. päivä on sydäntalven akseli, jolloin pitkä ja pimeä talvi on puolessavälissä. Vanhan

Sain mieheltäni lahjaksi kauniin jouluruusun (Helleborus niger) harmaassa koristeellisessa ruukussa. Sen heleänvihreät kukkavanat nousevat sammalpeitteisestä mullasta kasvaen valoa päin. Muutaman kukkavanan päässä keinuu valkoinen nuppu,

Ulkona sataa hiljalleen pakkaslunta, ja joulu on huomenna. Lumi on hunnuttanut ikkunasta avautuvan maiseman valkoiseen lumivaippaan. Istun olohuoneessa sohvan nurkassa viltti jalkojeni päällä ja kirjoitan

Liikemies Rex Fortescue istuu aamutuimaan toimistossaan pöytänsä ääressä, ja siemaisee kupista kuumaa teetä, jonka sihteeri on tuonut hänelle vain hetkeä aiemmin. Hörppy on hänen viimeisensä,

Aloitimme lehtien keräämisen menneellä viikolla. Puhaltajat olivat menneet edeltä, ja puhaltaneet lehdet haudoilta käytävälle. Haravoin työkaverini kanssa käytävillä olevia lehtiä kasoiksi, jotka perässämme tuleva traktoriryhmä

Vihreä nurmikko on saanut keltaisen peiton päälleen. Kävelemme traktorin perässä tallaten märkiä syksyn lehtiä jaloissamme. Taivas sataa päällemme sumuna. Lämpimän syysaamun sumusade ei kuitenkaan haittaa

Rintamamiestalon portaiden vieressä tuoksui suuri hansaruusu. Kimalaiset pörräsivät sen kukissa lentäen välillä sisälle lasikuistiin oven ollessa auki. Mummo oli laittanut niille pienelle lautaselle lämpöistä vettä,

Kesä on taittunut syksyyn ja työkautta on jäljellä enää kuukausi. Kausikukat nostetaan haudoilta tulevalla viikolla. Vielä olisi kuitenkin muutama käytävä hoitamatta. Käytävien hoito tuntuu olevan

Istuin polvillani hautakiven edessä, ja siivosin palleroverenpisaran pudonneita kukkia mullan pinnalta. Työnsin käteni kukkien lomaan nyppiäkseni huonoja lehtiä, ja kas, kukkavarrella pötkötteli paksu toukka hyvinkin

Näin kesän loppupuolella parvekkeiden ja pihojen kesäkukat ovat kauneimmillaan. Kukat ryöppyävät runsaina. Amppelit näyttävät kukkaputouksilta ja ruukkupuutarhat kukkamereltä, jossa värit vaihtelevat kuin aaltojen vaahtopäät auringon

Vihdoinkin koitti kauan odotettu lauantai, ja istuimme mieheni kanssa junassa. Katselin ohikiitävää suomalaista maisemaa, jossa vuorottelivat rypsin keltaiset ja viljojen vihreät pellot. Hörpin kuumaa vihreää

Viime päivien helteet ovat saaneet puutarhurit vetämään letkut lähes pysyvästi hautausmaan käytäville, kun hautakivien edessä olevat kukat ovat vaatineet jatkuvaa kastelua. Kun jokin alue on

Olimme mieheni kanssa Mustilan Arboretumissa Elimäellä. Kävelimme Arboretumin kahvituvalta tietä pitkin metsään. Hätistelimme hyttysiä kävelessämme. Yritin toisella kädellä vetää huppua päähän, ja samalla kiirehtiä askeleitani.

Seitsemäksi töihin. Ensimmäinen tauko ennen yhdeksää, jonka jälkeen jatkan töitä. Lounas, kahvitauko ja viimeisen työrupeaman jälkeen puoli neljältä väsyneenä kotiin. Sama uudestaan seuraavana päivänä ja

Perjantain viimeinen työtunti läheni loppuaan, ja olimme jo vieneet työvälineet varastoon. Osa työkavereistani istui reunakivillä metsävaahteran alla. Minä ja muutama muu työkaveri seisoskelimme ihan vieressä.

Kevät on edennyt kuluneilla viikoilla hitaasti, ja kesän tulo tuntuu ajoittain pysähtyneen. Näen mielessäni kevään jääneen eteiseen ja kesän kurkistelevan ujosti sen selän takana, eikä

Twitterissä nimeltä mainitsematon henkilö kertoi tallustelevansa keväisin pihallaan parin päivän välein tutkimassa, mitä kasveja on putkahtanut esiin. Hän jatkoi twiittiään kysymällä, mitä kerrostaloihmiset tekevät tuon

Kävin eilen Hatanpään arboretumissa. On jännittävää tutkiskella arboretumin kasveja myös talviasussaan, kun silmut ovat jo turvonneet. Koskaan ei tiedä löytääkö tuttuja vai tuntemattomia kasveja. Tunnistaminen

Aloin kukittamaan parvekettani vasta pari vuotta sitten, vaikka olemme asuneet tässä jo useamman vuoden. Aika tuntuu menevän niin nopeasti, että hämmästyn laskiessani vuosia. Halusin kuitenkin

Viherkasvien hoitaminen on aina ollut oleellinen osa minua. Se on minuun kiinni kasvanut osa, eikä sitä voi enää ottaa pois. Aivan kuin apinaemo kantaa turkkiin
| Cookie | Duration | Description |
|---|---|---|
| cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
| cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
| cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
| cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
| cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
| viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |